On kaksi asiaa, joita ilman olo tuntuu alastomalta: korvakorut ja nilkkaketju. Korvakorut sain kahdeksanvuotiaana, ja sittemmin erilaisia korvakoruja on kertynyt laatikollinen. Nilkkaketjuihin hurahdin joskus yläasteikäisenä, ja sen jälkeen otin joka kevät pikkukenkien myötä nilkkaketjut esiin. Sittemmin nilkkaketjusta on tullut ympärivuotinen jalkani koriste.

Tätä nykyä, kun teen koruja itse, en ole enää riippuvainen kauppojen tarjonnasta, se kun ei yleensä kohtaa makuani ja toiveitani. Sanottua ei ole, että omatekemäkään on juuri sitä, mitä haluan, ainakaan ensimmäisellä yrittämällä...

Nyt korupajassani valmistuu kasoittain korvakoruja, tosin valtaosa menee myyntiin. Kevään kunniaksi tekee mieli käyttää värejä; koska puen ylleni vain punaisen ja violetin sävyjä, on mukava tehdä myytäväksi tavallisten värien lisäksi myös limevihreää ja sitruunankeltaista. Löysin muutamia oikein inspiroivia lasihelmiä.

Ankarasti yritän myös kuluttaa kivihelmivarastojani. Vaatii yllättävän paljon tahdonvoimaa muuttaa kauniit kivet koruiksi -- jään miettimään, tuliko korusta varmasti kivien arvoinen vai olisivatko kivet olleet enemmän edukseen jossain toisessa korussa. Ehkä ajan myötä luopuminen helpottuu. Esimerkiksi kauneimmatkaan kankaat eivät enää jää vainoamaan, vaan kun niistä on vaate tehty, niin siihen olen tyytyväinen. Siksi kai kankaat pahimmillaan odottelevat vuosia, että niille löytyy juuri se oikea malli.