Kuopus herätti aamuyöllä viideltä. Nukahtaminen ei sitten enää onnistunutkaan, väsy hävisi sen siliän tien. Lueskelin siinä likemmäs seitsemää; aprikoin, pitäisikö lähteä koneelle tekemään töitä, mutta päätin mennä suihkuun ja hoidella vaihteeksi perheen aamutoimet, jotka yleensä jäävät miehen hoteiksi.

Aamu oli pimeä. Vaikka ulkona pakkasen myötä onkin vaaleaa kuuraa maassa, niin eipä se mitään valota. Laitoin kynttilän palamaan aamiaispöytään ja nautiskelin hämärästä. Minusta talvihämärä on ollut aina mukavaa aikaa, Lapin sinistä kaamosta on ikävä. Nyt täällä "etelässä" paistaa aurinko, mitä elimistö ei meinaa alkuunkaan käsittää. Ihanaa, yhtä kaikki, ettei ole harmaata ja sada vettä. Sade on kivaa syyskuussa, muttei enää nyt, kun kalenterin mukaan on talvi.

Siinä määrin väsyttää, ettei oikein mikään etene. Pikkuhommia on tullut hoideltua, mutta ihan oikeaa tekemistäkin olisi, pyykkivuorista ja ruokaostoksista puhumattakaan. Ehkä kiireisintä olisi saada kalenterit tähän vuoteen. Seinällä roikkuu yhä joulukuu, kansien välissä on viime vuoden sivut. Ensi viikolla alkaa työt, ja sitten pitäisi jo tietää, missä mennään.

Aamulla sytytetty kynttilä on palanut jo yli puolen välin. Hämäräntuloon mennessä se lienee lopussa, sitten on hyvä sytyttää taas uutta. Voi kai sitä aikaa näinkin mitata: puoli kynttilää aamusta.